Loppusanat

Juliste aiheena tuli olla "minä Riikassa" ja fontti piti kehitellä itse.

Kaiken kaikkiaan vaihto oli hyvä kokemus ja olen iloinen että uskalsin lähteä. Koulu oli aika lailla juuri sitä mitä odotin niin hyvässä kuin pahassa. Enemmän hyvässä. Jo pelkkä mahdollisuus kokea asuminen ulkomailla 2kk ajan teki reissusta antoisan. Kaksi kuukautta ei riitä kovin mullistavaan taiteelliseen kehitykseen, mutta se antoi tehokkaat eväät millä jatkaa itsenäisesti eteenpäin. 

Janis Rozentala Makslas Vidusskola on antoisa mutta rankka ympäristö oppia. Tuleville vaihto-oppilaille haluaisin vain sanoa, että tämä koulu vaatii oppilailtaan paljon. Täällä täytyy olla ahkera, sinnikäs ja valmis ottamaan kritiikkiä/neuvoja vastaan- sekä oppimaan niistä. Täällä täytyy kyetä kestämään se, että suurin osa opettajista ei puhu sujuvaa englantia, eikä välttämättä ymmärrä lähtötasoasi. Ei myöskään pidä vaipua epätoivon kuiluun kun tajuaa, että tässä koulussa jopa 15-vuotiaat opiskelijat ovat sinua paljon parempia(klassisessa mielessä) piirtämään ja maalaamaan: heillä on usein jo monen vuoden taidekoulutus takana. Niin ja läksyä tulee ja sitä tulee aluksi paljon.

Ensimmäisen vuoden opiskelijoiden- eli lähinnä 15-vuotiaiden töitä esillä kritiikkipäivänä.

Jos on henkisesti valmis selviytymään tästä kaikesta, niin palkintona on kaksi kuukautta aikaa teho-kehittyä taiteellisesti Latvian arvostetuimmassa toisen asteen taidekoulussa. Opit asioita joita et olisi muuten ehkä ikinä oppinut, sekä taiteesta että itsestäsi. Näet mitä se kuuluisa klassinen taideopetus oikeasti on ja koet aivan erilaisen koulun kuin Hyria. Samalla pääset kokemaan Riikan sykkeen ja tutustumaan Baltian maiden kulttuuriin paljon syvemmin kuin pelkkänä turistina ikinä pystyisit.

Hyvästit Riikalle

Ulkoilmamaalauksen päädyin lopulta viimeistelemään valokuvan pohjalta huonojen säiden takia.

Vaihto on nyt ohi. Blogipäivitykset rullaa aika jälkijunassa kiitos viimeisen viikon hektisyyden. 

Viimeisenä viikkona ei ole tullut enää kovin hyviä fiiliksiä koulussa. Opettajat olivat suoraan sanoen välillä jo unohtaneet meidän olemassaolomme. Esim. viime viikon torstaina odottelin luokan edessä tunnin alkua. Opettaja ei kuitenkaan ikinä saapunut, eivätkä muutkaan oppilaat. Eli ilmeisesti jossain oli ilmoitettu että tuntia ei pidetä, mutta ei meille. Ehdin istua tyhjällä käytävällä 30min kunnes luovutin. Samantyylinen juttu tapahtui sekä maanantaina että tiistaina. Kaksi eri opettajaa antoi meille ajan milloin olla koululla erinäisten koulutehtävien viimeistelyä varten. Graafisen suunnittelun opettaja ei lainkaan ilmestynyt paikalle. Tiistaina taas kuvanveiston opettaja saapui paikalle 2h myöhemmin kuin oli sovittu. Motivaatio itsenäisten töiden tekemiseen on valitettavasti meillä laskenut loppua kohden, koska tuntuu etteivät opettajatkaan välitä enää kurssitöistämme.

Tästä tuli ihan hieno. En sittenkään pilannut sitä.

Tämä työ jäi kesken koska motivaatio yksinkertaisesti lopahti.

Ymmärrän että osasyynä tähän on ollut koululla vallinnut yleinen kiire ja touhotus. Lukuvuoden loppu on ovella: nelosvuoden opiskelijoilla on diplomityöt, kolmosilla on ollut YO-kirjoituksia vastaavat kokeet ja kaikilla oppilailla on lukukauden kurssitöiden loppukritiikki. Oppilailla ja opettajilla on nyt paljon mutakin mietittävää kuin me vaihtarit. Kumpa olisimme pystyneet aloittamaan vaihto-jaksomme pari viikkoa aikaisemmin. Näin olisimme välttyneet kaikelta tältä sekavuudelta mitä tämä aika vuodesta tuo Jana Rozentala makslas koulussa tullessaan.

Abstraktit sommitelmani. Välineinä öljyvärit, vesivärit, tussit ja kartongit.

Kauan odottamamme-  ja pelkäämämme kritiikkipäivä on nyt vihdoin ohi. Se oli keskiviikkona. Olimme keräilleet valmiit työmme talteen ajoissa edellisinä päivinä, ja nyt asettelimme ne koulun käytävälle. Oli hurjaa nähdä kuinka paljon olimmekaan lopulta saaneet aikaan! Tietysti vaikka koitin niin kovasti olla fiksu ja organisoitunut, oli yksi piirrustukseni hukassa, se ainoa minkä etsimisen jätin keskiviikolle. Ehti iskeä pieni paniikki, mutta onneksi löysin sen lähes tunnin etsimisen jälkeen viime minuutilla ennen kritiikin alkamista. Huh.

Rosan kritiikki ja opettajalauma.

Kritiikkiä antamaan saapuivat lähes kaikki opettajamme ja jopa koulun rehtori. Jos ei vielä jännittänyt niin viimeistään silloin. Pian jännitys kuitenkin korvaantui kiitollisuudella ja korviin asti yltävällä hymyllä, kun useampikin eri opettaja kehui töitäni ja antoi lähinnä ysiä arvosanaksi, mikä on todella hyvä saavutus. Eräs maalauksen opettajamme, nainen jonka tunneilla tein lasiastia asetelman, sanoi että olen maalauksessa parempi kuin yksikään aikaisempi vaihto-oppilas heillä. En tiedä oliko kehuvyöry kuinka tosiperäinen: voihan se olla vain kannustusta ulkomaisille vaihtareille. Tiedän että meidät arvostellaan paljon lievemmin kuin koulun omat oppilaat, koska lähtötasomme on ihan eri. Haluaisin kuitenkin uskoa että kehut olivat edes osittain aitoja :,)

Aika paljon sitä tulikin tehtyä kahdeksassa viikossa!

Kokonaisuudessaan n. 15min kestäneen arvioinnin jälkeen hyvästelimme opettajat. Osaa heistä tulee kaipaamaan. Keräsimme työmme ja painuimme Inesen toimistoon viimeistelemään paperityöt. Meidän täytyi toteuttaa itsearvio Suomen asteikolla eli 1-3, joka on kyllä typerin keksintö ikinä. Miksei edes 1-5 asteikko! Brutaalia. Sitten olikin edessä kaiken raahaaminen asuntolalle: 6 maalausta, kymmeniä piirrustuksia, grafiikanvedokset ja kipsivalu. Saimme ne jollain ihmeen kaupalla kaikki vietyä kerralla.

Illan tullen tapasimme vielä Inesen ja Gerdan viimeistä kertaa. Kävimme kahvilla Radisson luksushotellin ylimmän kerroksen ravintolassa, joka on kuuluisa näköalastaan. Eikä ihmekkään. Yli 20 kerrosta saatiin hissillä nousta että edessä avautui koko Riika! Eikä tällä kertaa tuulisesta kirkontornista käsin, vaan viihtyisästä ravintolan nojatuolista. Täydellinen paikka hyvästellä Riika, ja hyvästellä ne ihmiset jotka ovat tulleet täällä kahden kuukauden aikana kaikkein tutuimmiksi. Kiitos kaikesta.

Yöjunassa kohti Lahtea, pitkän reissupäivän viimeistä etappia. Terve taas Suomi! <3

Kotimatka torstaina oli suoraan sanoen aivan kamala. Vaikea uskoa että selvisimme kolmen maan läpi, bussien, laivan ja junan avulla kotiin, kun meillä oli kannettavana varmaan yhteensä 50kg per nenä. Mutta tässä sitä nyt istutaan. Kädet on vieläkin kipeänä ja univelka painaa, mutta me selvisimme. Kaikki maalaukset, piirrustukset ja kipsityö ovat ehjänä Suomessa. Matka alkoi klo 12.00 Riikasta ja päättyi 23.45 Lahden juna-asemalla jossa rakas Janne oli vastassa. Oma koti ja oma sänky ei ole ikinä tuntunut näin ihanalta.

Hyvää yötä!

Linnoja hiekasta ja kivestä

 

Viimeinen täysi viikko Riikassa loppui kesäisissä tunnelmissa, kun sunnuntaina päätin liittyä Gerdan perheen mukaan reissulle Jelgavaan hiekkaveistoskisaa katsomaan. Meillä on kyllä vieläkin maalauksia mitä viimeistellä mutta päätin ottaa niistä hermolomaa: itsenäinen maalaaminen ilman opettajan apua ja äärettömän epäkäytännöllisissä tiloissa (asuntolamme huone) on turhauttavaa. Koululla on tällä hetkellä lähes mahdoton maalata koska 4:nnen vuoden opiskelijat tekevät diplomitöitään maalausluokissa. Otimme siis loput maalaukset asuntolalle.

Vuosittainen hiekkaveistoskisa pidettiin pienessä Jelgavan kaupungissa joka sijaitsee n. 45min ajomatkan päässä Riikasta. Kilpailu ei ollut kovin suuri, mutta osaanottajia oli silti monesta maasta, Suomestakin. Veistosten teemana oli ihmisen suhde teknologiaan. Talvisin Jelgavassa pidetään jääveistoskisat.

Tämä oli mielestäni hienoin veistos



 

 

Hiekkaveistoskisan jälkeen piipahdimme paluumatkalla Jelgavan ja Riikan välissä sijaitsevassa Rundalen linnassa, yhdessä Latvian suosituimmassa turistikohteessa. Tai oikeastaan kävimme vain sen puutarhassa, mikä jo itsessään oli niin iso alue että käynti venyi lähes kaksituntiseksi. Rundalen linnan sisälle pääsy olisi maksanut lähes 7 euroa. Jos kiertelyyn olisi ollut aikaa, olisi linnakierroskin varmaan hieno kokemus. Tänne kannattaa tulla niin, että varaa siihen koko päivän. Linnan tiluksilla on valtava kokoelma eri tulppaani ja ruusulajikkeita, osa hyvin harvinaisia. Näin aikaisin eivät ruusut vielä kukkineet, mutta tulppanit olivat parhaimmillaan. Puistosta tuli mieleen mini-Versailles (en ole Versaillesissa ikinä käynyt mutta suunnilleen tiedän miltä se näyttää :'D )...



Vincent Van Gogh- tulppaanilajike on lähes musta.



 

 

 

 

Illalla katsoimme vielä Rosan kanssa Game of Thronesia, joka valitettavasti on osoittautunut välillä aika huonoksi nukkumaanmeno sarjaksi. Välillä juonenkäänteet ovat olleet vaan niin raivostuttavia ja masentavia että jäämme vatvomaan niitä (itseksemme tai keskenämme) vielä myöhään yöhön. Etenkin jos oma lempihahmo kuolee brutaalisti...

 

 



Latvia, pieni mutta pippurinen

Tässä päivitys vielä asiasta josta en ole tainnut tarkemmin puhua, eli Latvian ruokakultturista ja perinteistä. Kaupoissa tosiaan hinnat ovat Suomea n. puolet alhaisempia, mutta tämä koskee lähinnä kotimaisia tuoretuotteita(liha, maito, leipä jne). Myös makeiset ja alkoholi ovat edullisia (Suomessa näiden hinnan on nostanut pilviin korkea verotus). Ulkomaiset hedelmät, vaatteet, kosmetiikka ja elektroniikka on aika saman hintaista kuin Suomessa. 

Naudan jauhelihaa

Kanafileitä. Halvalla lähtee.

Ihmeteltiin jo heti tänne tullessamme kun meillä ei ole mikroa asunnossa. Toisaalta, eipä kaupoissakaan näy mikroruokia! Latviassa elää nimittäin yhä vahvana kotona kokkaamisen kulttuuri, joka on saatu siirtymään myös nuoremmalle polvelle. Tämä on ollut minulle harmillista, koska oma kokkaustaitoni rajoittuu nuudelipussin heittämiseen kiehuvaan veteen.

Latviassa on muutamia perinneruokia - ja juomia joista on tullut kansallinen ylpeydenaihe. Näihin lukeutuu mm. Laima- makeismerkki, joka vastaa meidän Fazeriamme. Laima on saanut nimensä baltialaisen mytologian kohtalon jumalattarelta. Kuten Fazer, Laima-merkki on perustettu 1800-luvun lopulla, ja se on myös erityisen kuuluista suklaastaan. Toinen Latvian "kuuluisuus" on Riga black balsam- yrttiviina. Sitä näkee kaikissa kaupoissa, sitä on makeisissa, sitä on jäätelöissä. Vähän kuin meillä salmiakki. Ei ehkä sovi ihan kaikille, mutta kyseessä on tuote mitä saa vain Latviasta --> hyvä esim. tuliaisena. Sitten mainittakoon vielä "Karums"- jälkiruoka. Tämä pieni pyörylä kylmähyllyltä on todella perinteinen latvialainen herkku. Kyseessä on suklaalla päällystetty rahkajuusto. Todella tuhtia ja rasvaista, makua on vaikea kuvailla. Kannattaa maistaa.

 

Karums- jälkiruoka.

Mytologioista puheenollen, Latviassa ollaan todella ylpeitä maan vanhoista taruista ja perinteistä. Latviassa, kuten muuallakin Euroopassa, heräsi 1800-luvulla vahva tarve löytää oma kansallinen identiteetti. Vähän kuten Elias Lönnrot kokosi Kalevalan, Latviassa Andrejs Pumpurs kokosi ikivanhasta kansanrunoudesta Lāčplēsiksen, Latvian kansalliseepoksen. Kirja kertoo Lāčplēsis-nimisen sankarin urotöistä ja siinä esitellään latvialaisia "pakana-aikojen" jumaluuksia. Latviassa ehdittiin hetki juhlistaa omia kansanperinne-juuria mm. 1900-luvun vaihteen art Noveau arkkitehtuurissa, kunnes neuvostoliiton tultua kaikki kansankulttuuri kiellettiin harhaoppisena.
Kuten muissakin neuvostoliiton sortamissa maissa, myös Latviasta koitettiin kitkeä mikä tahansa mikä saattaisi yhdistää kansan ja nostattaa kansallishenkeä.



Riikan vanhoissa rakennuksissa kukoistaa 1900-luvun vaihteessa muodissa ollut Art Noveau arkkitehtuuri. Monet sen aiheista on otettu Latvialaisesta mytologiasta.

Latvian kansalliseepoksen sankari. Patsas sijaitsee Jurmalassa.

 

Latvia sai itsenäisyytensä vasta 1991, se on siis vielä aika tuore juttu ja siitä osataan olla ylpeitä. Ehkä siksi vanha kansankulttuuri elää ja potkii niin vahvana. Latvialaisia taikariimuja ja kirjailua näkee kaikessa: huiveissa, koruissa, kännykänkuorissa ja jopa tatuointeina. Kansallispuvut ja kansanjuhlat ovat hyvin suosittuja.

Art Noveau-patsaista ollaan Riikassa ylpeitä, ja niitä hyödynnetään ovelasti esim. graafisessa suunnittelussa.

Riimuja pronssissa. Kaikilla on oma merkityksensä ja ne tuovat kantajalleen eri asioita.

Riimuja villahuivissa.
 

 

Katselen tätä vähän haikein mielin, koska tuntuu että Suomessa oma kansanperinteemme on jo vähän unohtumassa. Olemme "vain osa Eurooppa, pieni mitätön maa jolla ei mene taloudellisesti hyvin". Meidän pitäisi muistaa paremmin myös omat uniikit perinteemme, omat ikivanhat uskomuksemme ja oma hieno Kalevalamme. Latviassa on puolet vähemmän asukkaita kuin Suomessa ja heikompi taloustilanne. Silti täällä osataan olla todella ylpeitä omasta kulttuurista ja maasta. Suomessa on päässyt jo vähän unohtumaan se, mitä kaikkea itsenäisyys oikeastaan tarkoittaakaan. Kuinka iso asia se on. Suomikin saa olla itsestään ylpeä.

Kovan työn hedelmät

Täytyy heti alkuun syvästi pahoitella, että blogipäivitykseni ovat harventuneet viime aikoina. Ne ovat tuntuneet yhä enemmän taakalta sitä mukaa kun kotiinlähtö alkaa lähestyä ja ajatukset pyörivät Suomessa. Myös koulu on vienyt taas enemmän aikaa ja hermoja, kun viimeisetkin työt täytyy pusertaa valmiiksi ja yhä kasvavissa määrin ilman opettajia. Eikä juuri kukaan edes lue blogiani joten sekään ei tuo motivaatiota päivitellä... :'D Noh, lupaan yrittää tsempata.

Kipsimuotista kuoritaan varovasti ulos veistos.

Nyt minulla on sitten kipsinen huivi. Jee :D Jos olisin alunperin tiennyt että nämä kipsataan,
olisin tehnyt kyllä erinäköisen solmun.. Mutta on se silti hieno.

Tämä viikko on ollut onneksi enimmäkseen tuottoisa. Olemme saaneet vihdoin nähdä monessa asiassa koko vaihdon kestäneen aherruksemme tuloksen: esim. kuvanveiston, grafiikan ja 3D-mallinnuksen työt valmistuivat tällä viikolla. Ulkoilmamaalaus ei ole harmi vain jatkunut koska joka kerta on satanut vettä. Sen kanssa tulee nyt todella kiire. Onneksi olen pystynyt hyödyntämään tunnit parade-portrait muotokuvaani jatkamalla. Tämä on viimeinen varsinainen työviikko meille, ensi viikolla kouluun kyllä pääsee jatkamaan töitään mutta oppitunteja ei ole lainkaan. Itselläni pukkaa jo pientä stressiä öljyvärimaalausten suhteen: jos haluan niiden olevan edes jotenkuten kuivia kotimatkaa varten, ne pitäisi saada valmiiksi tällä viikolla. Palaamme Suomeen ensi torstaina.

Grafiikan vedostus oli yllättävän hauskaa. Kaikki muut työvaiheet olivat pikkutarkempia kuin Suomessa, mutta vedostus oli paljon vapaampaa. Muistin etten välitä ihan hiveästi grafiikasta: olen usein kokenut että siinä on kyse piirtämisestä mahdollisimman vaikean ja työlään kaavan mukaan. Nyt tuli kuitenkin hyvät fiilikset ja vedokset onnistuivat!

Pirjo, Hyrian grafiikan opettajamme saisi kyllä sydänkohtauksen jos kävisi tässä koulussa. Pirjo puhuu meille usein grafiikan värien kunnioittamisesta ja säästelystä. Jos vahingossa sotkee prässikoneen huopaa saa satikutia. Ennen myrkkyihin tai väreihin koskemista täytyy olla työtakki ja suojahanskat. Toisin on täällä: Jana Rozentala-koulussa lojuu kymmeniä avonaisia maalipurkkeja kuivumassa hyllyillä, niistä pitää veitsellä kaivaa alta tuore väri. Prässikoneen huopa on todella sotkuinen eikä kukaan välitä. Oppilaat ja opettaja upottavat kätensä rautakloridi-happoon kurotellessaan kuparilaattoja. Ilman suojahanskoja kädet ovat auttamattoman sotkussa tunnin jälkeen--> kädet pestään tärpätillä. Tiistaina olin neljään asti koulussa jotta sain grafiikan vedostuksen valmiiksi, ja kaiken sen jatkuvan myrkkyläträyksen jälkeen käteni olivat punaiset, kiiltävät ja kutisevat. Olisinpa hommannut työhanskat...

3D-mallinnus on ollut haastavaa ja välillä todella turhauttavaa. Etenkin kun olen ollut ryhmässä, joka on jo vähän edistyneempi ja minä tarvisin apua joka käänteessä. Itsenäinen työskentely Maya-3D mallinnus ohjelmiston parissa ei vielä minulta suju: lyhyt 2 x 40min viikossa ei ihan riittänyt kun opettajalla on muitakin neuvottavia. Sain kuitenkin vihdoin koirani valmiiksi. Työtuntien vähyyden vuoksi jouduin tekemään kompromisseja, mutta olen silti todella ylpeä luomuksestani! Aion todellakin jatkaa 3D-mallinnuksen opettelua myös koto-Suomessa, etenkin kun Mayaan on kuulemma tarjolla ilmainen kahden vuoden käyttölisenssi kenelle tahansa taidekoulussa opiskelevalle.

Koira on nyt mallinnettu.

Siloteltu näkymä. Koiran mallinnus on todellisuudessa silti kulmikas.

3D-hahmon luomisessa täytyy olla todella tarkkana. Se on vähän kuin digitaalista kuvanveistoa: teosta täytyy jatkuvasti pyöritellä ja tarkistaa että sen mittasuhteet ovat ok joka suunnalta. 3d-hahmo on luotu polygoneista. Polygoni on kuin verkon silmukka, kulmikas kehys. 3D-malli on siis ikäänkuin verkko. Mitä enemmän polygoneja eli mitä "pienisilmäisempi"verkko, sitä yksityiskohtaisempi 3D-malli. Jos hahmoa haluaa joskus animoida, tulee olla tarkkana että polygonit liittyvät toisiinsa siististi ja ongelmitta, muuten tapahtuu ns. "glitch" eli häiriö tai virhe hahmon liikkeissä. Kun hahmo on mallinnettu sen osille annetaan väri ja pintamateriaali. Viimeinen silaus on valaistuksen ja taustan luominen hahmolle. Jos malli haluttaisiin animoida, olisi tehtävänä vielä ns. riggaus, eli hahmon "luurangon" luominen.

Valmis koira valoineen ja väreineen :) <3

Olen iloinen että osallistuin 3D-kurssille. En ehkä oppinut vielä omatoimiseksi Maya-käyttäjäksi, mutta tiedän nyt mihin tällä ohjelmistolla pystyy ja ymmärrän paremmin 3D-animaation perjaatteita. Tästä on väkisinkin hyötyä tavoitellessani peligraafikon uraa.

Teeri on nyt valmis.